lauantai 18. joulukuuta 2010

Aku on kamala ..

torstai 9. joulukuuta 2010

PEACOCK!

Joskus sattumalta katselin youtube-videoita tylsyyteeni ja SITTEN repesin itkemään ja nauramaan samaan aikaan, kun löysin Ryan James Yazakin toteuttaman ja ohjaaman videon Katy Perryn Californian Girlsistä, joka oli tosin taipunut muotoon "Californian Gays".


Monet kerrat naurettiin Akun kanssa tälle videolle. Näytin sen myös kavereilleni. Video on viihdyttävä ja hauska, koska siinä ei yritetä liikaa, niin kuin joissain kotivideoissa, mutta silti on nähty paljon vaivaa. Eikä ne homotkaan nyt niiiiiiiiiin yököttaviä ollut.

No nyt pari päivää sitten kaverini oli laittanu Facebookkin merkinnän että vähänkö KeShan video we r how we r on paska, NOH tietysti menin heti katsomaan ja heti en edes löytänyt, mutta taas tämän samaisen herran version löysin tästä. Katsoin sen vähän tylsistyneenä. Kuvaus ja editointi on ainakin onnistunut. Maskit ovat surkeat, nyt oltiin yritetty liikaa ja homotkin kuvotti. Oli ehkä jo liikaa, kun porukka pelehti sängyssä ja nuoleskeli. Tanssiliikkeet olivat hyviä, luultavasti siksi, koska osa videon porukasta on harraste- tai ammattitanssijoita.


Aloin sitten etsimään lisää näitä Yazakin videoita, menin hänen omille youtube-sivuille ja siellähän niitä oli pari lisää. Mm. Katy Perryn PEACOCK. Ideana hyvä, mutta homostelu menee koko ajan hurjemmaksi. Mustalla taustalla olevien tanssijoiden leikkaus, surkeaa. + puhekohta tossa välissä "I WANT SEE U PEACOCKcockcockcock". Huoh. Noh, parin promillen humalassa varmaan ihan hauskaa.


Nää kolme ekaa videoo on siis hyviä verrattuna tähän seuraavaan ! Luultavasti tämä on hänen ensimmäinen video, mutta se on sitä kotitekovideon näköistä osastoa. RAISKAUS !!!!


Oli vielä KeShan Take It Off videosta versio, mutta se on yllättäen rikkonut jo tekijänoikeuksia, joten se on poistettu.

Mutta tosiaan, meistä toi eka video on ihan jees, mutta sitten lähtee vähän huonoille raiteille jotenkin. Pysyis kaikessa siinä yksinkertaisuudessaan, koska ei kumminkaan ole laittaa rahaa ja aikaa hirveesti videoihinsa.

Ja vielä loppuun kaikille fiksuille, ostakaa uusin ATTITUDE lehti. Siinä on Francois Sagat kannessa muiden kuumien miestenkaa.



maanantai 11. lokakuuta 2010

Bulgaria

Ollaan yhteensä käyty Bulgariassa 3 kertaa, josta kaksi kertaa Varnan Kultahietikolla ja kerran Sunny Beachillä. Eli haluamme jakaa hieman tunteita tästä halvan viinan paratiisista.. eiku!

Tytöt bailaa pöydillä. Toisin kun Suomessa Bulgariassa on ihan suotavaa tanssia pöydillä ja sitä rataa. Oli vähän masentavaa mennä sen jälkeen Suomessa clubbaileen. Baarissa kannattaa olla tarkkana että kuinka paljon antaa baarimikolle tippiä !!! Ne meinaa ottaa rahat väkisin ELI antakaa TASARAHAA BAARISSA!

Bulgariassa on siis halpaa muukin kuin viina, vaikka hintataso nousee koko ajan. Kesäisin on lämmin, ja rusketus kyllä tarttuu, mutta talvilomailijoille tiedoksi: ei kannata mennä bulgariaan, koska siellä voi sataa lunta. Kuin kivaa se ois? Ei sillä tuskin sinne tehdään edes matkoja talvella. Voin vaan kuvitella kuinka karu paikka joku Sunny beach on talvella, kun se on aivan tyhjä.

Tässä on puolessa välissä lomaa otettu kuva, kyllä siellä Bulgariassaki se rusketus tarttuu !!!

Taksit ovat halpoja, mutta kovia vetämään turisteja höplästä, joten hinta kannattaa sopia etukäteen (varsinkin jos olet päreissä). Rahanahan toimii leva, koska euroa sinne ei ole vielä saatu vaikka Euroopan unioniin nykyään kuulutaankin. 1 leva on noin 51 senttiä. Aikavyöhyke on sama kuin Suomessa joten viikon loma on sopiva, kun aikaa ei mene jet lagista toipumiseen.


Säätiedot
Lämpötila päivisin
tam 0
hel 0
maa 0
huh 16
tou 21
kes 25
hei 28
elo 27
syy 24
lok 19
mar 0
jou 0

Heinä-elokuu on aika hyvä matkustusaika, koska silloin kaikki palvelut toimii varmasti!

Varna
Paikka on hieman lapsiystävällisempi kuin Sunny beach. Ranta on hyvä (vesi ei tosin ole kovin lämmintä), 4 km pitkä ja syvä (tosin lapsien kanssa voi syvyys tuoda myös ongelmia). Hotelleilta löytyy toki sitten altaat! Hotellit muutenkin on sellaista perustasoa. Ei mitään päätähuimaavan hienoja, mutta 3-4 tähden hotellit on ihan kivoja.

Sunny Beach
He he.. Nuorten suosima biletyspaikka. Emme hirveästi suosittele lapsiperheille, koska Sunny Beachilla ei juuri ole mitään erikoista koettavaa, ja luontokin on hyvin yksitoikkoinen. Rannalla olo on verraten kallista ja vedessä oli isoja aaltoja, jopa meduusoja! Lähellä on toki Unescon perintökohde Nessebarin kaupunki, joka meiltä valitettavasti jäi väliin, koska tutustuimme kiihkeästi paikalliseen juomakulttuuriin..
Jos on lähdössä kaveriporukalla reissuun, suosittelemme mahdollisimman halpaa hotellia, koska sieltä löytyy paremmin omantyyppistä seuraa. Paremman tasoisissa hotelleissa on sitten lapsiperheitä, joten sinne villi reivaus ei ehkä oikein sovi! Meidän hotelli oli muuten iha ok, mutta vähän kaukana keskustasta (700m) ja ilmastointi piti ostaa erikseen. Olihan siellä noita vikoja enemminkin, mutta ihmiset oli tosi mukavia ja samanhenkisiä!
Tyttöjen kannattaa olla varuillaan, sillä paikalliset miehet ovat aika päällekäyviä, työntävät mm. päitä hameiden alle, jos tanssii korkealla. Tästäkin vaivasta tosin pääsee jos valitsee clubin jonne ei paikallisilla ole asiaa, esim. Den Glade Viking oli tällainen. SB:lla oli muutenkin omituista, kun esim. Thaimaassa oli tottunut että rannalla ihmiset kaupustelee rättejä, mutta tuolla tultiin altaille kaupustelemaan bileitä! Suosittelemme kyllä näitä kekkereitä, itse käytiin kahdissa ja oli aika villi meininki. ;)


Hotelli. Mikä ylellisyys ***JA puol tähtee (oikeasti varmaan *)


Meri.


Ruoka on aika latteaa. Lihaisaa, hyvin vähän kasviksia. Erilaisia pihvipaikkoja löytyy paljon. Bisse maksaa ravintoloissa ruoan kanssa noin 1 levan / l, eli pakkohan se on aina ottaa kun vesikin on melkein kalliimpaa :-D


Tilattiin 15 shottia, saatiin 30. Happy hour on kiva

Vielä loppu lomasta kuva, kun odotettiinkin jo bussia lentokentälle. Tietty (yks) tasottav(i)a vielä että koneessa kestää olla.


P.S. Tyhjät matkalaukut vaan mukaan ja laukut täyteen viinaa !! ainaki jos on alaikänen. Mut tullii ei kannata jäädä kii !

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Jeremy Scott Paris och Francois Sagat


Jeremy Scott Paris


Tässä Hyvä Jeremy Scotin mainos Francois Sagatalla maustettuna.

AVOT !
--------------------------------------------

PLUS Jeremy Scotin muotinäytös. jytä jytä kaikki


http://www.jeremyscott.com/livestream.html

torstai 13. toukokuuta 2010

LEXON

Oikeestaan kaikki jotka tykkäävät yksikertaisesta muotoilusta tykkäävät tästä !

LR 98 ONOFF BLUE, DESIGN NINA TOLSTRUP, SAATAVANA MYÖS KELT, VALK, VIHR, PINKKI.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa muotoilu, vaan nimenomaan pientuotteiden (toimistotarvikkeiden) muotoilu. Mukaan mahtuu paljon kaikkea pientä kivaa mm. radioita, kaiken näköisiä laukkuja ja reppuja, laskimia, kelloja, kyniä, taskulamppuja, sateenvarjoja ja jopa astioita. Eli siis EVERYTHING!!


Yritys on toiminut vuodesta 1991 ja on lähtöisin Ranskasta. Yrityksellä on jo melkoinen määrä muotoilijoita, lähemmäs kolmekymmentä.

Yritykselle värit ovat tärkeä designin lähde. Omilla kotisivuillaan heiltä voi etsiä kaikki tuotteet värien mukaan. Se on aika näppärä toiminto, varsinkin kun värejä on paljon. Lexonilla on myös mallistoja/tuoteperheitä, mm. Sport, E8 kellosarja ja Mazz johon kuuluu laskimia.

LA 42 TYKHO RADIO, DESIGN MARC BERTHIER, Tässä yksi hyvä esimerkki värien käytöstä. Radio materiaali on silikoni, joten jos se tippuu ei mene rikki heti.


Kaikenkaikkiaan tuotteet ovat viihdyttäviä, mutta silti yksinkertaisija. Ja onhan se kiva, jos toimistotöissä saat käyttää hienoa laskinta ja ottaa esille vaikka minigolf setin ja kahvitauolla lyödä golfia työkavereiden kanssa. MAHTAVAA.

LV 07 GOLF SET ALU/ORANGE, DESIGN LEXON HOUSE


Laatukin on loistavaa. Se on itsestään selvää, kun on design tuotteista kyse. Ekolokisuudesta emme osaa sanoa, mutta kyllä se tiimarin krääsän voittaa. Meillä on tuo LC 65 RULERCAL white viivotin, jossa on laskin mukana. Oiva ja hieno väline sisustussuunnittelijoille !
LC 65 RULERCAL VIIVOTIN, DESIGN NINA TOLSTRUP






TÄSSÄ TUOTEPERHE E8 KELLO. LM 88 E8 OPTICAL WATCH ALU/WHITE, DESIGN BRIEUC du ROSCOAT

LH 25 COFFEE TIME CHROME, DESIGN JUAN LOZANO/HANNELORE MEYER-GALLARY/REMI JOMARD


Suomessa jälleenmyyjiä on ainakin yksi Tampereella Design Boulevard. Suosittelemme muutenki Tampereella asuvia käymään siellä ! Kaupan omistaa mukava pariskunta ja on täynnä kaikkea söpöä designia. www.design boulevard.fi Aleksanterinkatu 30, TAMPERE.

www.lexon-design.com


maanantai 3. toukokuuta 2010

Axel Hotel


Hei kaikki homot ja heterot! Jotkut paljon seuranneet saattavatkin tietää jo hotelliketju Axelista, mutta ajattelimme kertoa vähän tästä mielenkiintoisesta ketjusta. Hotelliin voi majoittua kuka vain, niinkuin heidän kotisivuillaan sanotaan, vaikkakin suurin osa asiakaskunnasta on oletettavasti homoja ja homopariskuntia.


"We do not want to define AXEL HOTELS as gay, we introduce a new term: heterofriendly."

Termin uutuudesta voi toki olla montaa mieltä :-D Hotelleja on maailmalla kolme, 2003 ensimmäisenä avattu Barcelonan hotelli, 2007 avattu Buenos Airesin ja tuorein 2009 avattu Berliinin hotelli. Hotellit ovat tasokkaita, nuorekkaita ja moderneja. Huoneiden luokittelut ovat city, superior, junior suite ja suite. Hinnat ovat samaa hintaluokkaa kuin kaikki tasokkaat  kaupunkihotellit, eli n.104-380e / yö, riippuen siitä, mitä huoneeltaan haluaa.




Hotelleilla on paljon aktiviteettejä "normaali homon" elämään, muun muassa kuntosaleja, joissa järjestetään ohjelmaa. Iltaisin tavataan muita hotellin asukkaita baareissa ja nautitaan ruokaa hyvissä ravintoloissa, löytyypä hotelleista uima-alaatkin. Oikeestaan kun miettii, niin lyhyen viikonloppuloman voisi viettää kokonaan hotellin palveluista nauttien. Tietysti pienten ostoten teko kuuluu kaupunkilomailuun, siksi hotellit ovatkin sijoitettu lähelle kaupunkien mehukkaimpia ostospaikkoja. Pelkät huoneetkin ovat kyllä jo niin puoleensa vetäviä, että mitään ohjelmaa päivän tai parin lomalle ei kannata edes suunnitella ! Vaikka kukapa nyt menee kaupunkilomalle hengailemaan hotelliin ?





Ajatelkaapa itsenne aulabaariin, hyvää skumppaa, oma rakas kainalossa, Diorit naamassa ja Karl Lagerfeldin luomukset jalassa juttelemassa uusille tuttaville hienossa ravintolassa. Okei, ehkä vähän kaunisteltu totuus, mutta cool! Jotenkin tässä vaiheessa tulee  kuitenkin mieleen, että tuntisiko perussuomalainen homopari olonsa ahdistuneeksi hotellissa ? (hope u know what we mean). Tulisiko heille hieman kiusaantunut olo ? Toivottaako hotelli OIKEASTI kaikki tervetulleeksi? Hotellin omat kotisivut antavat kuvan, että siellä kävisi vain fiinit parit ja lihaksikkaat miehet. Sitä voi kukin sitten itse miettiä onko tarpeeksi CHIC menemään Axel Hotelliin, homot kun ovat aika raakoja etenkin toisiaan kohtaan.

Hotellin kotisivut.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Helloo !

Aloitamme blogin. Bloggailemme matkustelusta, mielenkiintoisista ilmiöistä,omasta elämästämme ja jossain määrin myös kiinnostavista uutuuksista vähän kaiken saralla! 

Haluamme tietysti mahdollisimman paljon seuraajia ja olisi kliffaa jos ihmiset tykkäisivät lukemastaan, joten avatkaa örisevät kitanne ja antakaa rakentavaa palautetta :)

P.S. Alamme jo nyt turtua tuohon BLOGI-sanaan..