maanantai 11. lokakuuta 2010

Bulgaria

Ollaan yhteensä käyty Bulgariassa 3 kertaa, josta kaksi kertaa Varnan Kultahietikolla ja kerran Sunny Beachillä. Eli haluamme jakaa hieman tunteita tästä halvan viinan paratiisista.. eiku!

Tytöt bailaa pöydillä. Toisin kun Suomessa Bulgariassa on ihan suotavaa tanssia pöydillä ja sitä rataa. Oli vähän masentavaa mennä sen jälkeen Suomessa clubbaileen. Baarissa kannattaa olla tarkkana että kuinka paljon antaa baarimikolle tippiä !!! Ne meinaa ottaa rahat väkisin ELI antakaa TASARAHAA BAARISSA!

Bulgariassa on siis halpaa muukin kuin viina, vaikka hintataso nousee koko ajan. Kesäisin on lämmin, ja rusketus kyllä tarttuu, mutta talvilomailijoille tiedoksi: ei kannata mennä bulgariaan, koska siellä voi sataa lunta. Kuin kivaa se ois? Ei sillä tuskin sinne tehdään edes matkoja talvella. Voin vaan kuvitella kuinka karu paikka joku Sunny beach on talvella, kun se on aivan tyhjä.

Tässä on puolessa välissä lomaa otettu kuva, kyllä siellä Bulgariassaki se rusketus tarttuu !!!

Taksit ovat halpoja, mutta kovia vetämään turisteja höplästä, joten hinta kannattaa sopia etukäteen (varsinkin jos olet päreissä). Rahanahan toimii leva, koska euroa sinne ei ole vielä saatu vaikka Euroopan unioniin nykyään kuulutaankin. 1 leva on noin 51 senttiä. Aikavyöhyke on sama kuin Suomessa joten viikon loma on sopiva, kun aikaa ei mene jet lagista toipumiseen.


Säätiedot
Lämpötila päivisin
tam 0
hel 0
maa 0
huh 16
tou 21
kes 25
hei 28
elo 27
syy 24
lok 19
mar 0
jou 0

Heinä-elokuu on aika hyvä matkustusaika, koska silloin kaikki palvelut toimii varmasti!

Varna
Paikka on hieman lapsiystävällisempi kuin Sunny beach. Ranta on hyvä (vesi ei tosin ole kovin lämmintä), 4 km pitkä ja syvä (tosin lapsien kanssa voi syvyys tuoda myös ongelmia). Hotelleilta löytyy toki sitten altaat! Hotellit muutenkin on sellaista perustasoa. Ei mitään päätähuimaavan hienoja, mutta 3-4 tähden hotellit on ihan kivoja.

Sunny Beach
He he.. Nuorten suosima biletyspaikka. Emme hirveästi suosittele lapsiperheille, koska Sunny Beachilla ei juuri ole mitään erikoista koettavaa, ja luontokin on hyvin yksitoikkoinen. Rannalla olo on verraten kallista ja vedessä oli isoja aaltoja, jopa meduusoja! Lähellä on toki Unescon perintökohde Nessebarin kaupunki, joka meiltä valitettavasti jäi väliin, koska tutustuimme kiihkeästi paikalliseen juomakulttuuriin..
Jos on lähdössä kaveriporukalla reissuun, suosittelemme mahdollisimman halpaa hotellia, koska sieltä löytyy paremmin omantyyppistä seuraa. Paremman tasoisissa hotelleissa on sitten lapsiperheitä, joten sinne villi reivaus ei ehkä oikein sovi! Meidän hotelli oli muuten iha ok, mutta vähän kaukana keskustasta (700m) ja ilmastointi piti ostaa erikseen. Olihan siellä noita vikoja enemminkin, mutta ihmiset oli tosi mukavia ja samanhenkisiä!
Tyttöjen kannattaa olla varuillaan, sillä paikalliset miehet ovat aika päällekäyviä, työntävät mm. päitä hameiden alle, jos tanssii korkealla. Tästäkin vaivasta tosin pääsee jos valitsee clubin jonne ei paikallisilla ole asiaa, esim. Den Glade Viking oli tällainen. SB:lla oli muutenkin omituista, kun esim. Thaimaassa oli tottunut että rannalla ihmiset kaupustelee rättejä, mutta tuolla tultiin altaille kaupustelemaan bileitä! Suosittelemme kyllä näitä kekkereitä, itse käytiin kahdissa ja oli aika villi meininki. ;)


Hotelli. Mikä ylellisyys ***JA puol tähtee (oikeasti varmaan *)


Meri.


Ruoka on aika latteaa. Lihaisaa, hyvin vähän kasviksia. Erilaisia pihvipaikkoja löytyy paljon. Bisse maksaa ravintoloissa ruoan kanssa noin 1 levan / l, eli pakkohan se on aina ottaa kun vesikin on melkein kalliimpaa :-D


Tilattiin 15 shottia, saatiin 30. Happy hour on kiva

Vielä loppu lomasta kuva, kun odotettiinkin jo bussia lentokentälle. Tietty (yks) tasottav(i)a vielä että koneessa kestää olla.


P.S. Tyhjät matkalaukut vaan mukaan ja laukut täyteen viinaa !! ainaki jos on alaikänen. Mut tullii ei kannata jäädä kii !

1 kommentti:

  1. arvatkaas mitä huomasin? että tää blogi perustuu täysin perseille.

    VastaaPoista